Torstaina Kuhmalahden kirjastolla esitelmöinyt Ilmari Kosonen tuulettaisi tiedemaailmaa ja ajaisi laiskat tutkijat liikkeelle kammioistaan.
Kososen mielestä nimistöntutkijat toistavat edelleen sokeasti suomalaisuusaatteen värittämiä vanhoja tulkintoja. Virhetulkinnat syntyivät, kun nimistön yhtymäkohtia ei edes yritetty hakea sukulaiskansaksi koettua Viroa kauempaa.
Ilmari Kosonen löysi Euraasian laajan, yhtenäisen sanaston kiertäessään Baltian maissa myymässä puunmittauskalustoa. Hän huomasi, että latvian, liettuan ja muinais-
preussin sanoissa ja kieliopissa on paljon samaa suomen kanssa.
- Latvian ja Liettuan suunnasta on paljon enemmän kulttuuriyhteyttä ja muuttoliikettä
Suomeen kuin on oletettu, Kosonen uskoo.
Hän pitää virallisen nimistötutkimuksen perusvirheenä sitä, että ihmisten on uskottu
tuoneen nimet mukanaan. Siksi nimien alkuperää on on jäljitetty lähinnä kirkonkirjojen perusteella.
Kosonen on sitä mieltä, että talojen ja sukujen nimet ovat tulleet paikannimistä,
eikä toisinpäin. (Näin myös tämän tekstin lainaaja ja bloginpitäjä Ilmari Lönnrot.
HUOM! Voit tilata kolmikymmensivuisen kirjoitelmani NIMIEN ALKUPERÄ 2009 puhelinnumerosta 046-896 45 33)
- Nimet pysyvät maastossa. Vaikka asukkaat vaihtuvat ja heimot sekoittuvat, maastoon sidotut paikannimet säilyvät, Ilmari Kosonen sanoo.

Luonnon ja kultturin muutos pitää huomioida
Ilmari Kosonen uskoo, että nimien alkuperä ymmärrettäisiin paremmin, jos asiaa tutkittaisiin muutakin (muidenkin) kuin kirkonkirjojen ja muiden kirjallisten
lähteiden avulla (Tämä on myös Kaima-Lönnrotin keskeinen painotus!)
- Eivät nimet synny niin, että ne pannaan kirjoihin.
Kosonen pyrkii huomioimaan luonnon ja kulttuurin muutoksen, kun hän jäljittää sanojen
alkuperää. - Nimistössä näkyy se, mikä on ollut sen ajan ihmiselle tärkeää; MISTÄ
ELANTO ON SAATU (selvennys IL:n)
Eräkulttuurin aikaan ihmiset kulkivat riistan perässä pitkin korpia ja kiinnittivät
huomiota erilaisiin seikkoihin kuin myöhemmän ajan maanviljelijät. Niinpä myös erä- ja viljelykulttuurin ajalta periytyvät nimet ovat erilaisia.
Kosonen muistuttaa, että myös luonto muuttuu. Esimerkiksi hiekka-peräisten sanojen yleisyys on helpompi ymmärtää, jos tajuaa, että Suomen luonto oli muutama tuhat vuotta sitten selvästi karumpi kuin nyt (helteitä on silti voinut olla kovempina kuin
nykyisin, IL:n huomautus)
- Nykyiset mustikkatyypin metsät olivat silloin puolukkatyypin metsiä.
Kun kuivat kankaat paloivat, tuuli vei mukanaan kasvukerroksen. Niinpä maassa oli
laajoja lentohiekka-alueita, jotka poikivat hiekka-aiheista nimistöä.
"Jatkuu huomenna" äitini Valpurin, s.Teirilä iltasadun lopetus.